Sunnuntaina oltiin Källin kanssa agilitykisoissa Hyvinkäällä. Nyt kun kahdessa 3-luokan kisoissa starttasi molemmissa lähes 100 koirakkoa, iski lopultakin ihan kunnolla tajuntaan se, että meillä ei Källiäisen kanssa ole minkään valtakunnan mahdollisuuksia valionarvoon tarvittaviin 0-voittoihin ikinä koskaan milloinkaan ainakaan täällä Etelä-Suomessa. Ja motivaatio tippui saman tien noin kolme metriä maan alle. Hullulta tuntuu tuhlata vapaapäiviä, bensaa ja sitä myötä rahaa kisaamiseen ilman minkäänlaista välietappia, johon pyrkiä. Nooh, voishan se etappi tietty olla vaikkapa se ensimmäinen 0-tulos (tai kymmenes), mutta enpä tiedä... Janoan titteleitä!!! ;) 0-voittojen saavuttamiseen tietysti auttaisi aika paljon se, että edes saisi niitä nollia ;D

Juostiin siis kaksi rataa, joista molemmista, ylläri pylläri, hylkäys. Eka radalla lähdin vetämään Källiä A:n jälkeen liian voimakkaasti, jotta se ei menisi putken väärään päähän, jolloin se valitsi kokonaan eri esteen ja se siitä. Lisäksi kepit olivat kuin suoraan hidastetusta filmistä, vaikka kuinka yritin vedättää vieressä. Toisella radalla taas oltiin nollassa kiinni toiseksi viimeiselle esteelle saakka, kunnes K ehti lukita väärän hypyn ja painoi sinne kertakaikkisen päättäväisesti huolimatta siitä että se joutui lähes hyppäämään ylitseni päästäkseen valitsemalleen aidalle... huoh. Molemmilla radoilla meno oli kamalan tahmeaa ja mulla oli ihan luuseri-fiilis jo radalle lähtiessä. Taitaa siis olla nyt pieni tauon paikka Kälpyrin agilityn suhteen.

Källin kans on otettu nyt lenkillä pari kertaa tarkkuusruutua. Esineenä on ollut pieni paperinpalanen. Vaikka K on tehnyt (tai ainakin näyttänyt tekevän) tosi tarkkaa työtä hyvällä motivaatiolla, yhteen kertaan taitellun ja pienen (2cmx2cm) paperinpalasen löytyminen on kestänyt ihan tolkuttoman kauan ja välillä K on mennyt nenänsä kanssa lähes paperin päältä eikä ole siltikään merkannut sitä. Mutta sitten kun olen laittanut samankokoisen palan ryttyyn (en siis taitellut vaan rypistänyt), se on löytynyt aina lähes heti. Kummallista. Jatkan empiiristä tutkimusta asian parissa.

Ketkulle on otettu parina päivänä hakujuttuja. Muutama "tuulitreeni", jossa on jouduttu menemään hyvin lähelle maalimiestä, koska tuuli on ollut lähes nolla ja sitten tuulen puutteessa myös pari haamua. Pentu on jo hyvin selvillä siitä mitä metsässä pitäis tehdä ja haamuillekin lähti tosi hienosti ja suoraan. Palkatessa osaa jo tarjota maahanmenoa.

Eilen treenattiin myös viestiä. Matkaa oli nyt yli 50m ja molemmat päät siirtyivät jokaisen lähetyksen jälkeen muutaman metrin kauemmas, jolloin on saatu aikaiseksi minimaalisen lyhyt jälkiosuus. Nyt Ketku eteni ohjaajan edellisestä sijaintipisteestä "jälkiosuudelle" jo täysin empimättä ja kaikki lähetykset menivät tosi hienosti ilman mitään apuja. Rauhoittuu hirmu hyvin lähetykseen, mutta ampaisee silti ihan täysillä matkaan :) :)

Esineruutua yritin alkaa opettamaan Kepulille jo muutama viikko sitten viemällä esineen ruutuun koiran kanssa yhdessä, mutta herra K sekoitti homman ihan tyystin hakuun eikä malttanut ollenkaan ottaa esinettä suuhun vaikka muuten kantaakin mielellään tavaroita. No, jätettiin asia hautumaan ja nyt on pari kertaa tehty niin, että Osku pitää pentua kiinni ja Ketku näkee kun vien esineen ruutuun noin 10 metrin päähän. Sitten palaan koiran luo ja lähetän. Tällä keinolla on toiminut hyvin eikä ole enää sekoittunut ollenkaan hakuun. Nyt kun penneli on saanut ideasta kiinni, täytyy alkaa heti pidentämään matkaa ihan kunnolla.

Tottiksessa ollaan Ketkun kanssa palattu taas hiomaan perusasentoa. Ketku haluaisi kenottaa Pisan torni-tyyliin vasemmalle kallellaan, jotta saisi minuun kunnon katsekontaktin (etenkin ulkona, jolloin toppavaatteet ovat tiellä) kun minä taas haluan, että perusasennossa koira koskettaa poskella minun jalkaa. Eli nyt oon vaan palkkaillut tiheään tahtiin poskikosketuksen tarjoamisesta.

Källi on reenannut jääviä liikkeitä. Nyt ei juurikaan enää sekoita liikkeitä toisiinsa, vaikka olenkin ottanut liikesarjoja, joissa mukana sekä istu, maahan että seiso. Talvienergia on pakkautunut pieneen nautseriskoiraan ja sillä on ihan hirvee tekemisen into!

Nysä on edelleen Ketkun paras painikaveri, vaikka leikki näyttääkin välillä ihan kauhistuttavan rajulta. Ei kai se kuitenkaan voi kovin kauheeta olla, koska Nysä ei usein millään malttaisi pitää painitaukoa edes Ketkun takapiha-pissan ajan vaan odottelee malttamattomana verhon takana valmiina hyökkäykseen... ;) Källi ja Ketku ovat löytäneet yhteisen sävelen hullurallien muodossa ja juoksevat pihalla ja metsässä välillä ihan pelottavan päättömästi peräkanaa, pysähtyen silloin tällöin pieneen pystypainiin. Myös Jermun sietokyky pennun suhteen on parantunut huomattavasti ja ärsytyspörinää kuuluu enää vain harvakseltaan. Ulkona vanha herra on jopa pariin kertaan haastanut Ketkua leikkiin. Oho.