Tänään oltiin Ketkun kanssa nuuskimassa kisatunnelmia Tampereella agility-kisoissa. Ketkun ohitukset ovat nykyisin menneet jo mainiosti ja pikku K hakee itse kontaktia huomatessaan vastaantulevan koiran. Kuitenkin ihan läheltä ohittavat, haukkuvat koirat saavat pikkumiehen vielä provosoitumaan ja mikäli en ole tilanteessa ajoissa mukana, tulee helposti kirosanoja myös pennelin suusta. No, maneesilla saatiin ainakin siedätyshoitoa haukkuviin koiriin ja ohituksiin! Muutaman kerran K alkoi haukkumaan liian läheltä ohittaville ja kovaäänisille koirille mikäli en hoksannut pitää sitä silmällä näissä tilanteissa ja estää ajoissa haukun aloittamista. Lopetti kuitenkin heti kun kielsin ja tilanne meni aina välittömästi ohi. Pääsääntöisesti suhtautui kuitenkin uuteen tilanteeseen hyvin, liikkui häntä ylhäällä, otti oma-aloitteisesti koko ajan minuun kontaktia ja leikkikin oikein innolla vaikka selvästikin tunsi olonsa hieman epämukavaksi suuren koiramäärän keskellä. Kuulutuksista tai muusta metelistä ei välittänyt yhtään. Tavattiin myös ihana aussie-narttu Sinna omistajineen, jonka kanssa otettiin jo vähän pystypainin alkeita. Ketku käyttytyi Sinnan kanssa ihan kivasti ja heitti ketoon heti kun Sinna sanoi ruman sanan. Hienoa, taas ihan normaalin pennun käytöstä, ehkä se alkaa vähän älytä koiramaailman käytöstapoja ;D Kiitos juttuseurasta Hanna ja Sinna, oli mukava tutustua! :)

Viikolla on treenailtu Ketkun kanssa oikein tosissaan kahden lelun leikkiä ja melko hyvin alkaa jo toimia. Tosin uusien narupallojen kanssa ei ihan heti malttanut tulla takaisin mun luo voitettuaan lelun. On myös lisätty kestoa sivulla istumiseen ja treenattu kapulan suuhun ottamista edessä istuessa. Lisäksi olen alkanut välillä palkkaamaan sivulletulosta myös pallolla (pallo kainalossa, josta tiputan sen vapautuksen jälkeen, yleensä koiran päähän...;))
 
Källi on harjoitellut hermojensa hillitsemistä (voitaisiin varmaan puhua hienoin termein patoamisesta...) sivulla ollessa ja seuraamisessa. Hyvin alkaa treeni purra, sivullaolo on jo paljon rauhallisempi!

Eilen olin Outi Hermiön tottis-seminaarissa, jonka anti oli kyllä todella hyvä! Harmi vaan kun ei mahduttu harjoituskoirakkojen joukkoon vaan jouduttiin tyytymään kuuntelupaikkaan.